sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Kevätkukkia ja perhosia


Ukon syntymäpäivän kunniaksi aurinko paistoi kauniisti ja lämpimästi. Akka teki Ukolle perhoskuppikakkuja syötäväksi. Hyvin kelpasivat!


Akka päätti päästää kevättä sisustukseenkin, mutta tällä kertaa kohteena oli ulkorakennus. Nimittäin nämä verhot ovat niin retroa, niin retroa, ettei ihan Akkakaan voinut katsoa niitä hymyilemättä. Joten ulkorakennus oli oiva paikka näille piristämään saunaa, verstasta ja liiteriä.


Saunaan tuli yksi verho, jonka saa saunomisen ajaksi ikkunan eteen suojaksi, etteivät vaan jänikset (muita jälkiä ei sillä suunnalla näkynyt) pääse kurkistelemaan saunojia.


Pesuhuoneeseen tuli kaksi verhoa. Seinät ovat vielä hyvin nokiset, mutta kyllä ne vielä kesään mennessä siistiytyvät ja saavat uuden maalipinnan.


Ulkopuolelta pesuhuoneen ikkuna näyttää nyt tältä. Lumi yltää vielä lähes ikkunaan ja katollakin sitä on vielä.


Verstaaseen tuli vain pieni kaitale ylös. Akalla on suuria suunnitelmia muuttaa verstas kesähuoneeksi, mutta Ukko ei ole vielä suostunut siihen. Täytyyhän Ukolla olla verstaskin.


Viimeiset kaitaleet naulattiin liiterin oveen. Sopii kuin sialle rusetti! Mutta olkoon nyt, kun kerran alettiin.


Kissatkin viihtyivät hetken aikaa pihalla. Kyllä se nyt kevättä tekee!







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.