tiistai 2. joulukuuta 2014

Surullinen päivä

Perjantaina Taneli lopetti syömisen ja juomisen. Se nukkui koko päivän. Iltapäivällä Akka huomasi, että sillä ei ole kaikki kunnossa. Akka tyrkytti kalkkunaa, joka on ehdotonta Tanelin herkkua, mutta vain muutama palanen kelpasi. Vesikään ei ollut maistunut, joten Akka antoi sitäkin sitten ruutalla suoraan suuhun.


Eilen Akka vei Tanelin eläinlääkärille. Siellä vahvistui, että nyt olivat viimeiset hetket kissalla menossa. Kortisonikuurilla ehkä voisi pitkittää elämää viikon, kaksikin, mutta sama tilanne tulisi eteen. Maksa oli laajentunut, korvatkin olivat alkaneet jo kellastua ja hengitys oli vaikeaa. Niinpä Akka surullisin sydämin antoi luvan lopulliselle piikille.


Ukko hautasi Tanelin luumupuun viereen. Ja Ukko ja Akka itkivät.

15 kommenttia:

  1. Osanottoni ja voimia suruun! Eläinystävän menetys on aina iso asia.

    VastaaPoista
  2. Lämmin halaus täältä meiltä, teille kummallekkin ja lohdutusta suruunne

    VastaaPoista
  3. Otan osaa suruunne.

    VastaaPoista
  4. Voi miten surullista :( Olette menettäneet ystävän. Otan osaa suruunne.

    VastaaPoista
  5. Anonyymi Hämeestä2. joulukuuta 2014 klo 19.58

    Hyvin tehty. Ja asiallinen eläinlääkäri. Surin kuollutta kissaani enemmän kuin äitiäni tai siskoani. Kahden vuoden kuluttua tajusin, että kokemani kunnon aleneminen ei ollutkaan (pelkästään) vanhenemista, olin kaivannut kissaani.

    Lämmin ajatus teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eläinlääkäri oli kyllä aivan mahtava. Kissa tutkittiin perusteellisesti, otettiin röntgenit ja ultrat ja varmistettiin tila, vaikka kyllähän sen jo näki päällepäin, että nyt on tosi kyseessä. Tuli itsellekin sellainen olo, että kaikki voitava on jo tehty ja nyt on viisainta päästää kissa kärsimästä enempää. Mutta kyllä sitä on vaan niin kova ikävä.

      Poista
  6. Siellä torkkuu heiluhäntä...Rakkautta on osata myös luopua, vaikka kipeää se tekee. Hyvästelimme helmikuussa oman rakkaan 21 v. kisumirrimme, joten tiedän mistä on kyse. Myötätuntoisin ajatuksin Kaija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kaija! Oi, teillä sai olla noin pitkä yhteinen aika kisumirrin kanssa. Kyllä se on vaan haikeaa hyvästellä lemmikkinsä.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.