lauantai 25. huhtikuuta 2015

Kevättä Koivurinteelle

Vihdoin on alkanut kevät Koivurinteelläkin. Lunta on enää vain naapurin pellolla (ja ihan pikkuisen takapihalla, mutta ei puhuta siitä) ja sieltäkin se sulaa ihan kohinalla, kun aurinko paistaa lämpimästi. Pikkuhiljaa alkavat kukatkin nousta maasta. Orvokkiämpärin kyllä laitteli Akka, kun niitä kukkia on vielä vähänlaisesti pihalla.


Kevättähdet kukkivat kauniisti. Ja kuvasta näkyy, että vuohenputkeakin pukkaa ihan kiitettävästi.


Toissasyksynä istutetut krookukset kukkivat ensimmäistä kertaa vasta nyt. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.


Idänsinililjojenkin nuput ovat valmiina aukeamaan hetkellä millä hyvänsä.


Kanat odottavat, että Akka taas tulee syöttämään uutta ruohoa niille. Ja toki Akka syöttääkin, lähes jokaisen uuden ruohonkorren. Mitäpä ei tekisi kanojensa vuoksi, kun raukoilla on itsellään vielä ulkonaliikkumiskielto päällä.


Ulkotarhassaan viettävät enemmän aikaa jo kuttusetkin. Kauniilla ilmalla molemmat ottavat aurinkoa, mutta viileämmillä Käpy siirtyy sisälle. Kunhan yöpakkasista päästään, saavat vuohet muuttaa kokonaan pihatarhaan.


Saivat nämäkin tänään vähän tuoreita oksia syötäväksi.


Ja on jo Akkakin käynyt lenkillä (postilaatikolla asti, 400 m) ja punttisalilla. Eikä ole enää kuin viisi viikkoa, että saa mennä kyykkyyn (on se pitkä aika, on). Maanantaina lähtevät tikitkin jo polvesta. 

2 kommenttia:

  1. Orvokit on näin keväällä niin ihania, miekin istutin yhen ruukullisen. Eikös nuo tei vuohet söis sitä nimikkokasviaan,jos vaikka syömällä häviäis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivät mokomat syö, vaikka olen kuinka yrittänyt opettaa. =)

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.